Vastuullisuus. Sana, joka voi tuntua isolta ja mähmäiseltä – jopa saavuttamattomalta. ESG-strategiat, hiilineutraalisuus, ihmisoikeudet ja sademetsät. Mistä ihmeestä yrityksen pitäisi aloittaa? Vastuullisuuden matka ei ala maailman pelastamisesta yhdessä yössä. Se alkaa teoista – pienistäkin, mutta vaikuttavista.
Vastuullinen yritys ei vain puhu vastuullisuudesta, vaan ennen kaikkea se toimii. Tässä postauksessa pohdimme, miten yritykset voivat ottaa vastuullisuusviestinnän haltuun konkreettisten tekojen kautta. Tekojen, jotka ovat hyväksi niin henkilöstölle, asiakkaille kuin ympäristöllekin.
Miksi vastuullisuus alkaa pienistä teoista?
Vastuullisuus on toimintaa, joka lähtee liikkeelle yksilöistä ja omasta yrityksestä. Inner Development Goals on maailmalla kovaa vauhtia leviävä aloite, joka on yksi hyvä viitekehys lähteä tutkimaan omaa ja henkilöstön muutostaitoja kohti vastuullisempaa toimijuutta.
Kaikkea ei vastuullisuudessa siis tarvitse tehdä kerralla. Liian ison palan haukkaaminen voi saada ihmiset alistumaan, ahdistumaan ja passivoitumaan. Lopputuloksena saatetaan ajatella, että vastuullisuus kuuluu vain suuryrityksille tai ympäristöjärjestöille.
Todellisuudessa vastuullisuus syntyy niistä kuuluisista pienistä puroista. Siitä kun löydämme sisältämme halun ottaa vastuuta ja osallistua maailmanlaajuisiin talkoisiin. Yrityksessä ensimmäinen askel voi olla huolenpito henkilöstöstä, reilut, läpinäkyvät käytännöt hankinnoissa tai energiatehokkuuden parantaminen toimistolla. Pienet teot ruokkivat ihmisten toimijuutta ja kasvavat kertyessään suuriksi muutoksiksi.
Tärkeintä on aloittaa jostain. Vastuullisuutta ei voi koskaan täysin ”saavuttaa”, mutta sitä voi jatkuvasti kehittää, kasvattaa ja muotoilla vastaamaan ajan tarpeita.
Kolme askelta vastuullisuuden aloittamiseen
- Miettikää, mitä jo teette hyvin
Vastuullisuus ei aina vaadi suuria investointeja tai uusia projekteja. Usein yrityksillä on jo toimintatapoja, jotka toteuttavat vastuullisuutta.
Voitte esimerkiksi kartoittaa:
- Millaisia työhyvinvointikäytäntöjä teillä on?
- Kuinka tehokkaasti hallinnoitte resursseja, kuten energiaa tai raaka-aineita?
- Oletteko jo sitoutuneet reiluihin hankintaketjuihin?
Kun tunnistatte olemassa olevat hyvät käytännöt, voitte tehdä ne näkyväksi henkilöstölle, kumppaneille ja asiakkaillenne. Voitte kutsua kaikkia yhdessä osallistumaan ja kehittämään luontaisesti vastuullista arkeanne.
- Kuvitelkaa tulevaisuus – ja toimikaa kohti sitä
Tulevaisuus ei mystisesti ”ilmesty”. Se on ensin kuviteltava, minkä jälkeen se rakennetaan valinnoilla ja teoilla. Tätä voi kutsua moraaliseksi mielikuvitukseksi. Moraalisesta mielikuvituksesta voi inspiroitua lisää tutustumalla Moral imagination -liikkeeseen.
Kysykää itseltänne:
- Millaisen maailman ja yhteiskunnan haluamme nähdä viiden tai kymmenen vuoden päästä?
- Jos lähettäisimme yrityksellemme kortin kukoistavasta tulevaisuudesta, mitä siinä lukisi?
- Millainen rooli meidän yrityksellämme voisi olla tämän tulevaisuuden rakentamisessa?
Tulevaisuuden visioiminen auttaa luomaan konkreettisia tavoitteita ja priorisoimaan tekoja, jotka vievät yritystä kohti vastuullista suuntaa.
- Tehkää vastuullisuudesta osa yrityksen arkea
Vastuullisuus ei ole vain irrallinen kampanja tai pelkkä osa vuosikertomusta. Se tulee liittää osaksi arjen toimintaa.
Muutama käytännön vinkki:
- Viestikää avoimesti: Kertokaa asiakkaille, kumppaneille ja henkilöstölle, rehellisesti mitä jo teette, missä olette nyt ja minne haluatte mennä. Avoimuus luo luottamusta ja halua osallistua.
- Ottakaa vastuullisuus osaksi päätöksentekoa: Voitte esimerkiksi priorisoida ympäristöystävällisiä hankintaratkaisuja tai tukea henkilöstön hyvinvointia konkreettisilla toimilla. Älkää päästäkö itseänne liian helpolla. Vaihtoehtoja on. Inspiroitua voitte vaikka B Corp -liikkeestä.
- Seuratkaa edistystä: Miettikää tavat seurata vaikuttavuutta, mitatkaa ja arvioikaa säännöllisesti. Pohtikaa edelleen, mitä voitte kehittää.
Mikä rooli vastuullisuusviestinnällä on?
Vastuullisuusviestintä on tapa tehdä näkyväksi yrityksenne arvot ja sitoutuminen tärkeisiin asioihin. Viestintäkin on hoidettava vastuullisesti. Kaikenmaailman pesu – eli vastuuton ja katteeton vastuullisuusviestintä – vahingoittaa ennemmin tai myöhemmin yrityksen mainetta.
Miten siis varmistatte, että vastuullisuusviestintänne on kestävää?
- Olkaa rehellisiä: Kertokaa paitsi saavutuksista, myös haasteistanne. Kukaan ei ole täydellinen, ja avoimuus haavoittuvuuksista lisää luottamusta.
- Näyttäkää vaikuttavuus: Viestikää konkreettisista teoista ja niiden tuloksista. Esimerkiksi, jos olette vähentäneet energiankulutusta 15%, kertokaa siitä.
Olkaa johdonmukaisia: Vastuullisuus ei ole vain kampanja tai irrallinen viesti – sen tulee olla osa yrityksen jatkuvaa tarinaa.
Vastuullisuus Uudenvuoden tekona
Lähestyvä uusi vuosi tuo mukanaan symbolisen mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Entä jos perinteisten uudenvuodenlupausten sijaan ottaisitte vastuullisuusteon? Mitä se yrityksessänne voisi olla?
- Sitoutuminen yhden uuden vastuullisuustavoitteen toteuttamiseen tulevan vuoden aikana?
- Työhyvinvoinnin nostaminen johtoryhmän prioriteetiksi?
- Hiilijalanjäljen kartoittaminen ja konkreettinen suunnitelma sen pienentämiseksi?
Teot – eivät sanat – tekevät yrityksestä vastuullisen tekijän.
Lopuksi: Vastuullisuus on matka, ei määränpää
Vastuullisuus ei ole jonain päivänä saavutettava päätepiste, vaan jatkuva, elävä prosessi. Se vaatii sitoutumista, avoimuutta ja empatiaa, mutta ennen kaikkea tekoja. Yrityksenne ei tarvitse ratkaista kaikkia maailman ongelmia, mutta aivan varmasti löydätte juuri teidän kulttuuriinne sopivia tapoja tehdä vaikuttavia tekoja.
Jos tarvitsette apua tekojen suunnittelussa ja vastuullisuusviestinnän kirkastamisessa, me Rotialla olemme valmiita auttamaan. Yhdessä voimme tehdä yrityksestänne tekijän – sellaisen, joka ei vain puhu vastuullisuudesta, vaan toimii ja vaikuttaa.
Rakkaudella
Kirjoittaja on ihmisten yhdistäjä, joka rakentaa vastuullisuutta sisältä ulospäin.

