Vuosi lähenee loppuaan, ja keskitalven valoisaan juhlaan valmistautuminen on käsillä. Monella työpaikalla tavoitteena on kääräistä kulunut vuosi pakettiin ja suunnata tauolle ennen uuden kauden alkua. Juhlakauden alla lähestyvät myös deadlinet. Viimeistelyä odottavat tehtävät kasautuvat toisinaan useallakin rintamalla, eikä ole lainkaan tavatonta kuulla lähipiiristä huokailua loppuvuoden härdelin jaksamisesta.

Kiireen tunne lähtee kierroksille. Tiimissä tunnelma tiivistyy, itse kullakin saattaa pinna kiristyä. Aika tuntuu rientävän nopeammin sitä mukaa kun to-do -lista kasvaa. Usein kiireen vietäväksi ajautuminen johtaa entistä hurjemman kiireen syntyyn. Yritys paahtaa tehtävät maaliin mahdollisimman nopeasti päätyy enemmän kuin todennäköisesti jonkinasteiseen sählinkiin, ja tehokkuus muuttuu korjattaviksi virheiksi. Voikin ehkä ajatella, että mitä kiireempi on, sitä huolellisemmin olisi syytä suunnitella. Istahtaa, hengittää, hahmotella. Kiireen hallinta on mitä suurimmassa määrin suunnitelmallisuutta, mieluiten ennen kuin kiire pääsee syntymäänkään.

Kuinka selviytyä loppuvuoden stressikierroksista?

Tietenkin arkitodellisuudessa on tilanteita, joissa kiire ei ole tunne, vaan olosuhde. Aina työn suunnittelu tai aikataulutus ei ole omissa käsissä. Kiireettömyys työelämässä liittyykin vahvasti vastuullisuuteen. Aikapaine voi toimia eteenpäin työntävänä voimana, mutta vain silloin, kun muut työn toteuttamisen kannalta oleelliset elementit ovat ovat kunnossa. Vastuullinen johtaja ei vaadi alaisiltaan enempää kuin inhimillisesti on mahdollista ja vieläpä palkitsevaa. Aliresursointi johtaa väistämättä ylikuormitukseen ja työtehon heikkenemiseen. Kenen vastuulla ovat kiireessä tehdyt virheet? Työn tekijän vai teettäjän?

Parhaassa tapauksessa tiimi tukee silloin, kun paine kasvaa. Asioiden ja tunteiden purkaminen auttaa hektisten hetkien yli, jos kommunikaatio on avointa ja toimivaa. Sopivasti annosteltu huumori kantaa tiukoissa tilanteissa. Kun arvot ovat yhteiset, pelisäännöt ennalta sovitut ja tavoite realistinen, vastuu jaetaan reilusti ja tehtävät tarkoituksenmukaisesti, kuorma ei kasva liian suureksi. Pieni stressi ja täpinä voivat parhaimmillaan jalostua keskinäiseksi kirittämiseksi ja yhteisestä matkasta nauttimiseksi.

Asioiden ja tunteiden purkaminen auttaa hektisten hetkien yli.

Pahimmassa tapauksessa tiimi ei tuekaan, vaan pahentaa tilannetta. Yhteisöön on saattanut päästä syntymään epäterve kilpailuasetelma, mikä voi ruokkia stressiä, joka kasvaakin ahdistuksen mittoihin. Jos vastuuta ei kanneta tasapuolisesti eikä kiitosta kuulu, ja kannustuksen sijaan viuhuu piiska, ei tulos pidemmän päälle todennäköisesti ole häävi. Onko silloin mahdollista ottaa etäisyyttä? Astua hetkeksi kauemmas – ehkä konkreettisestikin – ja katsoa tilannetta toisenlaisesta kulmasta? Omien tuntemusten ja toimintamallien tarkastelu voi johdattaa tärkeiden kysymysten äärelle. Mille sanot kyllä, mille sanot ei? Onko todella niin, ettet voi valita? Jos on, tilanne on ennen pitkää sietämätön. Jos ei, käytä valinnan mahdollisuutta. Priorisoi ja karsi.

Toisinaan voi hyvistä aikomuksista huolimatta olla vaikea tunnistaa, missä meni vikaan. Kurssin korjaaminen omin voimin voi tuntua mahdottomalta tehtävältä, eikä se aina ole viisastakaan. Paineen keskellä voikin olla hyvä pysähtyä kartoittamaan, mitkä asiat tai menetelmät – tai ketkä ihmiset – voisivat auttaa saamaan homman takaisin haltuun. Yksinkertaisimmillaan apu voi olla yhden klikkauksen päässä!

Rakkaudella,

 

Laura Koistinen

Kirjoittaja on neulomista ja lämpöä rakastava ratkaisukeskeinen empaatti.

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.
Puut