Podcast

Poikkeustila-podcast, jakso 11: Kahvilayrittäjä poikkeustilassa

huhtikuu 23, 2020

Café Alvar sopeutuu poikkeustilaan

 

Jakson 11 vieras on Alvar Aalto -museon Café Alvarin kahvilayrittäjä Anna Kylmälä. Keskustelemme siitä, millainen on ollut Annan polku yrittäjäksi, mitä kahvilayrittäjän arki oli ennen poikkeustilaa ja ennen kaikkea siitä, miten poikkeustila mullisti sen.

Maaliskuu 2020

Alvar Aalto -museon Café Alvarilla on takanaan muutama liiketoiminnallisesti vähän haasteellisempi vuosi, mutta niistä on selvitty kuivin jaloin. Yli kymmenen vuotta kahvilaa pyörittäneellä Anna Kylmälällä on hyvä fiilis; kalenteri on täyttynyt mukavasti tilauksista ja varauksista, kevät näyttää valoisalta.

Sitten tuli korona ja muutti kaiken. Ensin uutiset viruksen leviämisestä lisääntyivät ja suositukset tiukentuivat, jolloin tilausten peruutuksia alkoi sadella. Sitten hallitus jo ilmoittikin, että museot on suljettava ja Café Alvarilta katosivat loputkin asiakkaat melkein yhdessä yössä. Yrittäjää ahdisti tietenkin oma taloudellinen tilanne, mutta vastuullisena työnantajana huolta aiheutti erityisesti kahvilan työntekijöiden toimeentulo.

Paniikista oivalluksen kautta uudistumiseen

Parin päivän täydellisen panikoinnin jälkeen kahvilayrittäjä huomasi, että pandemiasta huolimatta ihmiset tarvitsevat edelleen ruokaa, ja sitä Alvarin varastot olivat täynnä. Ensimmäinen viikko leivottiin varastoja tyhjiksi ja tuotteita myytiin ResQ-sovelluksen kautta.

Sitten huomattiin, että pakkokotoilevissa lapsiperheissä ruoanlaitto on alkanut haukata sen verran ison palan arjesta, että kotiruoan tilauspalvelulle saattaisi olla kysyntää. Hinta haluttiin pitää kohtuullisena, joten ruokaa valmistetaan tilausten mukaan ja reiluina perhekoon annoksina.

Poikkeustilassa kärvisteleviä kanssayrittäjiään Anna haluaa kannustaa: vaikka kriisissä rypeminenkin on tärkeää ja siihen on oikeuskin, tärkeintä on ettei siihen huku. Nyt on oikea aika lähteä kokeilemaan vaikka ihan pienestikin niitä ideoita, jotka normaalisti jäävät arjen kiireen jalkoihin.

Uusien yhteistyökuvioiden syntyminen

Poikkeustilanne on saanut aikaan myös uusia kumppanuuksia: Paikallinen taksiyrittäjä Taksi 15 otti Annaan yhteyttä ja tarjoutui toimittamaan ruokatilauksia ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa luotiin palvelu, jonka kautta ihmiset voivat lahjoittaa vähävaraisille lapsiperheille paikallisten ravintoloiden ruoka-annoksia.

Kuuntele jakso

Poikkeustilan lisäksi podcastissa kuullaan Annan yrittäjätarina. Käy kuuntelemassa, miksi nainen joka vannoi ettei koskaan mene töihin ravintola-alalle eikä varsinkaan ryhdy yrittäjäksi, on pyörittänyt yli kymmenen vuotta kahvilaa. Kahvilayrittäjä kertoo myös, millainen on yritys jossa hippeys ja kapitalismi kulkevat käsi kädessä, mitä on voimauttava vitutus ja miten Alvar Aallon sunnittelema designkeittiö (jonka sulakkeet poksahtavat vedenkeittimen ja mikron ollessa päällä samaan aikaan) taipuu ruokatehtaaksi.

Osallistu keskusteluun

Hyvä lukija, olemme kaikki yhdessä poikkeustilassa ja yhdessä me siitä myös selviämme. Toivommekin, että tulet mukaan jakamaan sisältöjä, toimintatapoja ja ideoita – kaikkia niitä tarinoita, jotka auttavat meitä löytämään uusia ratkaisuja poikkeustilasta selviämiseen. Osallistu keskusteluun, kysy, kommentoi ja ehdota vieraita Poikkeustila-podcastin Facebook-sivulla, Instagramissa  tai ottamalla meihin yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse, yhteystiedot löytyvät täältä.

Jakson linkit

Lisää Poikkeustilaa

Yhteistyökumppanit

Poikkeustila-podcastin yhteistyökumppaneita ovat OP Keski-Suomi, Keski-Suomen Yrittäjät, Keski-Suomen liitto, Business Jyväskylä ja Jyväskylän kaupunki.

 

Marita Hurme

Maatu on podcast-addikti, jonka ammatillinen identiteetti rakentuu palvelumuotoilu, asiakasymmärrys ja sisältömarkkinointi -kolmiyhteyden varaan. P.S. Hän on myös porilainen! #tua   

COPYRIGHT @ 2019 KAIKKI OIKEUDET PIDÄTETÄÄN   .   ROTIA   .   PRKL  .  TIETOSUOJASELOSTE