Kol­le­ga­ni Rami kir­joit­ti mei­dän avaus­blo­giin aja­tuk­sia sii­tä, mil­lais­ta on al­kaa yrit­tä­jäk­si. Mä ajat­te­lin kir­joit­taa vas­ti­neek­si sii­tä nä­kö­kul­mas­ta, että mik­si olen ”taas” yrit­tä­jä. Minä kun olen meis­tä kol­mes­ta osak­kaas­ta se, joka on ol­lut yrit­tä­jä­nä ai­em­min. Se ei tee mei­kä­läi­ses­tä sen pa­rem­paa, eikä myös­kään huo­nom­paa. Lie­nee syy­tä ava­ta vä­hän taus­to­ja.

Vii­me vuo­si (2017) oli jok­seen­kin ”aika” outo ja ras­kas vuo­si. Haim­me kon­kurs­siin van­han tuo­tan­to­yh­tiöm­me jol­loin #Cut­li­ne tuli tien­sä pää­hän tou­ko­kuus­sa. Yri­tyk­sen — joka oli ol­lut iso osa it­seä­ni vuo­des­ta 2006 läh­tien — lo­pet­ta­mi­nen tun­tui sa­mal­ta, kuin van­han bän­din kuop­paa­mi­nen vuon­na 2009. Heti kun Cut­li­ne oli ta­pu­tel­tu mul­tiin ja ark­ku nau­lat­tu um­peen, rek­ry­toi­tiin mei­kä­läi­nen mai­nos­toi­mis­toon – joka vuo­ros­taan ajau­tui kon­kurs­siin jou­lu­kuus­sa, jo­ten ly­hyeen lop­pui työ­suh­de. Jo­han oli vuo­si!

Vaik­ka ky­sei­sen mai­nos­toi­mis­ton haas­ta­va ta­lous­ti­lan­ne oli­kin meil­lä työ­te­ki­jöil­lä tie­dos­sa, asian to­del­li­nen tila tuli jo­ten­kin pus­kis­ta päin tur­paa – ai­na­kin al­le­kir­joit­ta­neel­le. En ol­lut aja­tel­lut asioi­den me­ne­vän si­ten, että nel­jä kuu­kaut­ta sii­tä kun olin oman fir­man kuo­pan­nut – pää­tyi­sin taas pian yrit­tä­jäk­si. Ehei! Omat aja­tuk­set oli­vat, että nyt teh­dään palk­ka­hom­mat hy­vin ja vä­hän ote­taan hap­pea. Ja tot­ta­kai mul­la oli myös­kin halu aut­taa pa­him­mil­laan sa­mas­sa ti­las­sa ole­vaa yrit­tä­jää omien ko­ke­mus­ten kaut­ta – oli­han mul­la vas­taa­vas­ta ti­lan­tees­ta hy­vin­kin tuo­re ko­ke­mus.

Kun työ­pai­kan to­del­li­nen vai­kea ti­lan­ne sit­ten kir­kas­tui ja ta­jusin, että tai­taa täs­sä hom­mat lop­pua, niin ihan eka tun­ne oli täy­del­li­nen vä­lin­pi­tä­mät­tö­myys. En siis oi­kein muu­ta tain­nut sa­noa kuin: ”Jaa­has, vai niin” ja jat­koin hom­mia. Vas­ta seu­raa­va­na päi­vä­nä iski ihan hel­ve­tin­moi­nen vi­tu­tus. Tuli olo, että mitä per­ke­let­tä täs­sä ta­pah­tui? Ei näin pi­tä­nyt men­nä? Oli tun­te­muk­sia ja pet­ty­myk­sen tun­net­ta, että mik­si yrit­tä­jä ei ker­to­nut koko to­tuut­ta. Myös tur­hau­tu­mis­ta, että pi­tää taas al­kaa tais­te­le­maan sii­tä, mil­lä tu­lee toi­meen ja elää. Var­maa­kin hy­vin luon­nol­li­sia reak­tioi­ta ih­mi­sel­le joka ”he­rää to­del­li­suu­teen”. Näi­tä tun­te­muk­sia kes­ti ehkä yh­den päi­vän, kun­nes pää­kop­pa ru­pe­si toi­mi­maan ku­ten it­sel­lä­ni täl­läi­sis­sa ”on­gel­ma­ti­lan­teis­sa” tup­paa toi­mi­maan. Aloin kar­toit­taa en­sin omas­sa pääs­sä sitä mitä ha­luai­sin. Mit­kä ovat eri vaih­toeh­dot ja mikä kiin­nos­taa? Pom­pot­te­lin pääs­sä­ni var­maan kaik­ki mah­dol­li­set vaih­toeh­dot aina alan vaih­ta­mi­ses­ta, työt­tö­myy­den ja sa­pat­ti­va­paan kaut­ta työn­ha­kuun. Yrit­tä­jyys ei vie­lä edes kur­kis­ta­nut ol­ka­pääl­lä ja huu­ta­nut: ”Hei mä!”.

Vas­ta kun alet­tiin työ­ka­ve­rei­den kans­sa poh­ti­maan ti­lan­net­ta ja eri vaih­toeh­to­ja, tup­sah­ti aja­tus mah­dol­li­ses­ta yrit­tä­jyy­des­tä myös­kin omaan mie­leen. Vä­lil­lä ol­tiin sil­ti jää­mäs­sä “va­paik­si tai­tei­li­joik­si” tai työt­tö­mik­si, mut­ta koh­ta jo poh­dit­tiin mitä voi­tai­siin teh­dä yh­des­sä ja mi­ten. Meil­lä oli muu­ta­ma asia­kas joil­ta oli­si lu­vas­sa työ­tä ai­na­kin osal­le meis­tä ja tä­män ta­kia poh­dit­tiin mi­ten voi­tai­siin nuo asiak­kuu­det pi­tää. Nämä kun oli­vat tyy­ty­väi­siä sii­hen mi­ten me olim­me teh­neet, toi­mi­neet ja pal­vel­leet.

Pu­hut­tiin osuus­kun­nas­ta ja toi­mi­ni­mis­tä, sekä osa­keyh­tiös­tä. Pun­nit­tiin kaik­kien näi­den hy­vät ja huo­not puo­let – po­ru­kal­la ja ku­kin ta­hol­laan. Omas­sa pääs­sä­ni kä­vin edel­leen tais­toa sii­tä ha­luan­ko ”taas” ru­ve­ta #yrit­tä­mään! Mitä asioi­ta ja ele­ment­te­jä pi­tää olla val­mii­na? Mit­kä asiat pi­tää kun­nos­sa? Mit­kä ovat ris­kit ja mah­dol­li­suu­det? Näi­tä poh­din ja ver­ta­sin sii­hen mitä Cut­li­nen kans­sa oli ta­pah­tu­nut. Pik­ku hil­jaa al­koi aja­tus yrit­tä­jyy­des­tä tun­tua hy­väl­tä ja mah­dol­li­sel­ta vaih­toeh­dol­ta, mut­ta oli muu­ta­ma asia mit­kä oli­vat it­sel­le sel­kei­nä eh­toi­na mi­kä­li yrit­tä­mään al­kai­sin;

  1. Tar­vi­taan mi­nun li­säk­si ih­mi­nen joka osaa ja ha­lu­aa myy­dä – ja joka ot­taa pää­vas­tuun myyn­nis­tä sekä sen ke­hit­tä­mi­ses­tä
  2. En ha­lua olla toi­mi­tus­joh­ta­ja
  3. Val­mii­ta asiak­kuuk­sia
  4. Hy­vät työ­ka­ve­rit!

En­sim­mäi­seen koh­taan vas­taus löy­tyi kun otin yh­teyt­tä van­haan kol­le­gaa­ni Le­pis­tön Ra­miin, jon­ka myön­tei­sen vas­tauk­sen jäl­keen ol­tiin yksi as­kel lä­hem­pä­nä yrit­tä­jyyt­tä. Li­säk­si kun her­ra Le­pis­tö il­moit­ti voi­van­sa ot­taa toi­mi­tus­joh­ta­jan roo­lin, niin taas tuli yksi ras­ti vih­koon ja mat­ka yrit­tä­jyyt­tä koh­ti ete­ni.

Jol­le­kin saat­taa tul­la mie­leen ky­sy­mys: “Mikä vika toi­ma­rin pes­tis­sä on?” No ei mi­kään, mut­ta en ha­lun­nut ot­taa kon­tol­le­ni ky­sei­sen toi­men­ku­van teh­tä­vää. Li­säk­si Rami on mua luon­tai­ses­ti pa­rem­pi ver­kos­toi­tu­maan, joka on mie­les­tä­ni yksi toi­mi­tus­joh­ta­jan teh­tä­vä ja se on seik­ka mikä kan­nat­taa hyö­dyn­tää.

Kol­mas eh­dot­to­muus oli val­miit asiak­kaat, joi­ta meil­le Mi­kan ja mi­nun työ­nan­ta­jan kaut­ta oli ole­mas­sa. Niin­pä pää­dyim­me­kin sel­vit­tä­mään voim­me­ko os­taa osan työ­nan­ta­jam­me lii­ke­toi­min­taa – ja os­tim­me. Näin ol­len enää ei ol­lut jäl­jel­lä kuin yksi ”este” lo­pul­li­seen pää­tök­seen hy­pä­tä ta­kai­sin yrit­tä­jyy­den maa­il­maan – työ­ka­ve­rit ja po­ruk­ka. Kos­ka en ole yk­sin yrit­tä­vää tai te­ke­vää sort­tia vaan ha­lua teh­dä po­ru­kas­sa — tämä oli var­maan isoin asia. On­nek­si mul­la on ol­lut onni tör­mä­tä näi­hin ih­mi­siin joi­den kans­sa nyt töi­tä teen – niin osak­kai­siin kuin lä­him­piin työ­ka­ve­rei­hin. Hy­vän olon, te­ke­mi­sen mei­nin­gin ja jak­sa­mi­sen kul­ma­ki­vi on se, kuin­ka hyvä yh­teis­hen­ki, sekä ryh­mäs­tä saa­ta­va tuki työ­pai­kal­la on.

Meil­lä on po­ruk­ka jol­la on sa­mat ar­vot, niin am­ma­til­li­ses­ti kuin laa­jem­min­kin. Pi­de­tään sa­mois­ta asiois­ta ja ta­vas­ta teh­dä asiat. Mark­ki­noin­ti­vies­tin­tä ja mai­non­ta ovat yk­sin­ker­tai­sia asioi­ta, eikä mei­dän mie­les­tä niis­tä tule teh­dä hös­sö­tys­tä tai hir­vit­tä­vää nu­me­roa. Niin ja kun­han teh­dään – ei jä­te­tä te­ke­mät­tä. On mah­ta­vaa tul­la töi­hin paik­kaan jos­sa on hyvä il­ma­pii­ri ja on siu­nat­tua saa­da teh­dä töi­tä mis­tä pi­tää – kaik­ki ei­vät saa. Yrit­tä­jyys on näi­den asioi­den mah­dol­lis­ta­mi­sen tapa – ja olen yl­peä, että olen #yrit­tä­jä

Ai niin,

  • Jos ha­luat mei­kä­läi­sen ker­to­maan, mitä kan­nat­taa ja ei kan­na­ta teh­dä kun pe­rus­taa me­dia-alan fir­man niin saa ot­taa yh­teyt­tä.
  • Jos pää­tät os­taa kon­kurs­si­kyp­sän yri­tyk­sen lii­ke­toi­min­nan ja olet itse teh­nyt kon­kurs­sin, niin mitä ”haas­tei­ta” se voi ai­heut­taa.
  • Mi­kä­li mie­ti­tyt­tää onko suo­mes­sa yleen­sä­kään jär­keä pe­rus­taa fir­maa ja kuin­ka val­tio ”tu­kee” yrit­tä­jää.
  • Kan­nat­taa­ko pe­rus­taa tuo­tan­to­yh­tiö (eten­kin muu­al­le kuin pää­kau­pun­ki seu­dul­le)?
  • Onko tuo­tan­to­hom­mat niin sek­sik­käi­tä kun an­ne­taan ym­mär­tää? Pyy­dä pai­kal­le ja minä ker­ron.

Näin lop­puun voi­si ehkä to­de­ta, että #ra­kas­ta­ny­rit­tä­jyyt­tä ja kun pa­li­kat on oi­keil­la pai­koil­laan, niin se on enem­män kuin mie­le­käs­tä. Kos­ka olen ai­hees­ta kiin­nos­tu­nut ja elän sekä hen­gi­tän yrit­tä­jyyt­tä, niin mie­lel­lä­ni ai­hees­ta pu­hun. Voin ken­ties seu­raa­vas­sa blo­gis­sa pal­jas­taa mis­tä #ro­tiaprkl sai ni­men­sä. 😃

 

Tep­po Haa­pa­sa­lo, to­teut­ta­ja

Ro­tia PRKL:n in­nos­tu­va ja in­nos­ta­va, stra­te­gi­nen fil­min te­ke­mi­sen
osaa­ja. Kah­den mah­ta­van mu­ku­lan isä. Avo­puo­li­so. Li­ver­pool FC:n kan­nat­ta­ja. Levy ja musa­dig­ga­ri. Ki­ta­ris­ti ja suun­soit­ta­ja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *