Blogikirjoitus

Ja tässä taas…ja tuntuu v***n hyvältä

1 maaliskuun, 2018

Mä ajattelin kirjoittaa ensimmäisen Rotia PRKL blogi-kirjoitukseni siitä näkökulmasta, että miksi olen ”taas” yrittäjä. Minä kun olen meistä osakkaista se, joka on ollut yrittäjänä aiemmin. Se ei tee meikäläisestä sen parempaa, eikä myöskään huonompaa. Lienee syytä avata vähän taustoja.

Viime vuosi (2017) oli jokseenkin ”aika” outo ja raskas vuosi. Haimme konkurssiin vanhan tuotantoyhtiömme jolloin #Cutline tuli tiensä päähän toukokuussa. Yrityksen — joka oli ollut iso osa itseäni vuodesta 2006 lähtien — lopettaminen tuntui samalta, kuin vanhan bändin kuoppaaminen vuonna 2009. Heti kun Cutline oli taputeltu multiin ja arkku naulattu umpeen, rekrytoitiin meikäläinen mainostoimistoon – joka vuorostaan ajautui konkurssiin joulukuussa, joten lyhyeen loppui työsuhde. Johan oli vuosi!

Vaikka kyseisen mainostoimiston haastava taloustilanne olikin meillä työtekijöillä tiedossa, asian todellinen tila tuli jotenkin puskista päin turpaa – ainakin allekirjoittaneelle. En ollut ajatellut asioiden menevän siten, että neljä kuukautta siitä kun olin oman firman kuopannut – päätyisin taas pian yrittäjäksi. Ehei! Omat ajatukset olivat, että nyt tehdään palkkahommat hyvin ja vähän otetaan happea. Ja tottakai mulla oli myöskin halu auttaa pahimmillaan samassa tilassa olevaa yrittäjää omien kokemusten kautta – olihan mulla vastaavasta tilanteesta hyvinkin tuore kokemus.

Kun työpaikan todellinen vaikea tilanne sitten kirkastui ja tajusin, että taitaa tässä hommat loppua, niin ihan eka tunne oli täydellinen välinpitämättömyys. En siis oikein muuta tainnut sanoa kuin: ”Jaahas, vai niin” ja jatkoin hommia. Vasta seuraavana päivänä iski ihan helvetinmoinen vitutus. Tuli olo, että mitä perkelettä tässä tapahtui? Ei näin pitänyt mennä? Oli tuntemuksia ja pettymyksen tunnetta, että miksi yrittäjä ei kertonut koko totuutta. Myös turhautumista, että pitää taas alkaa taistelemaan siitä, millä tulee toimeen ja elää. Varmaakin hyvin luonnollisia reaktioita ihmiselle joka ”herää todellisuuteen”. Näitä tuntemuksia kesti ehkä yhden päivän, kunnes pääkoppa rupesi toimimaan kuten itselläni tälläisissa ”ongelmatilanteissa” tuppaa toimimaan. Aloin kartoittaa ensin omassa päässä sitä mitä haluaisin. Mitkä ovat eri vaihtoehdot ja mikä kiinnostaa? Pompottelin päässäni varmaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot aina alan vaihtamisesta, työttömyyden ja sapattivapaan kautta työnhakuun. Yrittäjyys ei vielä edes kurkistanut olkapäällä ja huutanut: ”Hei mä!”.

Vasta kun alettiin työkavereiden kanssa pohtimaan tilannetta ja eri vaihtoehtoja, tupsahti ajatus mahdollisesta yrittäjyydestä myöskin omaan mieleen. Välillä oltiin silti jäämässä “vapaiksi taiteilijoiksi” tai työttömiksi, mutta kohta jo pohdittiin mitä voitaisiin tehdä yhdessä ja miten. Meillä oli muutama asiakas joilta olisi luvassa työtä ainakin osalle meistä ja tämän takia pohdittiin miten voitaisiin nuo asiakkuudet pitää. Nämä kun olivat tyytyväisiä siihen miten me olimme tehneet, toimineet ja palvelleet.

Puhuttiin osuuskunnasta ja toiminimistä, sekä osakeyhtiöstä. Punnittiin kaikkien näiden hyvät ja huonot puolet – porukalla ja kukin tahollaan. Omassa päässäni kävin edelleen taistoa siitä haluanko ”taas” ruveta #yrittämään! Mitä asioita ja elementtejä pitää olla valmiina? Mitkä asiat pitää kunnossa? Mitkä ovat riskit ja mahdollisuudet? Näitä pohdin ja vertasin siihen mitä Cutlinen kanssa oli tapahtunut. Pikku hiljaa alkoi ajatus yrittäjyydestä tuntua hyvältä ja mahdolliselta vaihtoehdolta, mutta oli muutama asia mitkä olivat itselle selkeinä ehtoina mikäli yrittämään alkaisin;

1. En halua olla toimitusjohtaja
2. Valmiita asiakkuuksia
3. Hyvät työkaverit!

Jollekin saattaa tulla mieleen kysymys: “Mikä vika toimarin pestissä on?” No ei mikään, mutta en halunnut ottaa kontolleni kyseisen toimenkuvan tehtävää. Toim. huom. ”toisin kävi”.

Toinen ehdottomuus oli valmiit asiakkaat, joita meille Mikan ja minun työnantajan kautta oli olemassa. Niinpä päädyimmekin selvittämään voimmeko ostaa osan työnantajamme liiketoimintaa – ja ostimme. Näin ollen enää ei ollut jäljellä kuin yksi ”este” lopulliseen päätökseen hypätä takaisin yrittäjyyden maailmaan – työkaverit ja porukka. Koska en ole yksin yrittävää tai tekevää sorttia vaan halua tehdä porukassa — tämä oli varmaan isoin asia. Onneksi mulla on ollut onni törmätä näihin ihmisiin joiden kanssa nyt töitä teen – niin osakkaisiin kuin lähimpiin työkavereihin. Hyvän olon, tekemisen meiningin ja jaksamisen kulmakivi on se, kuinka hyvä yhteishenki, sekä ryhmästä saatava tuki työpaikalla on.

Meillä on porukka jolla on samat arvot, niin ammatillisesti kuin laajemminkin. Pidetään samoista asioista ja tavasta tehdä asiat. Markkinointiviestintä ja mainonta ovat yksinkertaisia asioita, eikä meidän mielestä niistä tule tehdä hössötystä tai hirvittävää numeroa. Niin ja kunhan tehdään – ei jätetä tekemättä. On mahtavaa tulla töihin paikkaan jossa on hyvä ilmapiiri ja on siunattua saada tehdä töitä mistä pitää – kaikki eivät saa. Yrittäjyys on näiden asioiden mahdollistamisen tapa – ja olen ylpeä, että olen #yrittäjä

Ai niin,

• Jos haluat meikäläisen kertomaan, mitä kannattaa ja ei kannata tehdä kun perustaa media-alan firman niin saa ottaa yhteyttä.
• Jos päätät ostaa konkurssikypsän yrityksen liiketoiminnan ja olet itse tehnyt konkurssin, niin mitä ”haasteita” se voi aiheuttaa.
• Mikäli mietityttää onko suomessa yleensäkään järkeä perustaa firmaa ja kuinka valtio ”tukee” yrittäjää.
• Kannattaako perustaa tuotantoyhtiö (etenkin muualle kuin pääkaupunki seudulle)?
• Onko tuotantohommat niin seksikkäitä kun annetaan ymmärtää? Pyydä paikalle ja minä kerron.

Näin loppuun voisi ehkä todeta, että #rakastanyrittäjyyttä ja kun palikat on oikeilla paikoillaan, niin se on enemmän kuin mielekästä. Koska olen aiheesta kiinnostunut ja elän sekä hengitän yrittäjyyttä, niin mielelläni aiheesta puhun. Voin kenties seuraavassa blogissa paljastaa mistä #rotiaprkl sai nimensä. 😃