Tein vir­heen! Ko­ti­si­vut au­kea­vat ja pi­täi­si saa­da ga­lak­sit rä­jäyt­tä­vä avaus­kir­joi­tus blo­giin. Sain it­se­ni kiin­ni syn­nis­tä, jo­hon en mie­lel­lä­ni sor­ru. Aloin kir­joit­ta­maan teks­tiä jos­ta huo­kui kyl­lä asia, mut­tei tun­ne. Pois­tin teks­tin, nu­kuin kak­si yötä ja aloi­tin puh­taal­ta pöy­däl­tä.

Olen nel­jä­kym­men­tä­kol­me vuo­tias, teh­nyt koko ikä­ni töi­tä useil­la aloil­la ja mo­nes­sa yri­tyk­ses­sä – aina ali­ta­jui­ses­ti et­sien paik­kaa­ni. Sitä paik­kaa, jos­sa voin olla ai­dos­ti oma it­se­ni ja jos­sa aja­tuk­sia­ni ei sy­sä­tä syr­jään sik­si, että ne kuu­los­ta­vat pe­rin­tei­ses­tä poik­kea­val­ta. Minä us­kon roh­keu­teen, muu­tok­seen ja pää­tök­seen. Kol­meen asi­aan jot­ka mie­les­tä­ni tuo­vat mi­hin ta­han­sa toi­min­taan hy­vän poh­jan. Itse tein roh­kean pää­tök­sen, joka joh­ti po­si­tii­vi­seen muu­tok­seen elä­mäs­sä­ni. Ryh­dyin yrit­tä­jäk­si.

Yrit­tä­jän maa­il­ma näyt­tää eri­lai­sel­ta. Pois­sa on suo­rit­ta­va te­ke­mi­nen ja tuo­reen yrit­tä­jän sil­min näen vain mah­dol­li­suuk­sia. On mah­ta­vaa luo­via asiak­kai­den, tuo­tan­to­työn, myyn­nin ja oman yri­tyk­sen mark­ki­noin­nin vä­li­maas­tos­sa. Ker­ran­kin saan käyt­tää omia vah­vuuk­sia­ni, luot­taa in­tui­tioo­ni, käyt­tää koko val­ta­vaa ver­kos­toa jon­ka olen vuo­sien ai­ka­na saa­nut ja en­nen­kaik­kea – teh­dä töi­tä sa­man­kal­tais­ten ih­mis­ten, luo­vien hör­hö­jen kans­sa. Ter­mi tu­lee men­nei­syy­des­tä kun eräs ys­tä­vä­ni ti­tu­lee­ra­si koko mark­ki­noin­tia­laa ”luo­vien hör­hö­jen tem­mel­lys­ken­täk­si” ja on­han sii­nä vin­ha perä. Olen mie­lel­lä­ni luo­va hör­hö, kun saan olla sitä re­hel­li­ses­ti ja avoi­mes­ti oman­kal­tais­te­ni jou­kos­sa.

Ai­em­mas­sa elä­mäs­sä­ni te­ke­mie­ni yri­tys­val­men­nus­ten myö­tä olen op­pi­nut mon­ta asi­aa, mut­ta yh­den niis­tä tah­don nos­taa nyt esiin. Tee työ­tä joka ruok­kii tun­net­ta­si. Pa­ras toi­min­ta­kult­tuu­ri on juu­ri niis­sä yri­tyk­sis­sä, jois­sa asioi­ta teh­dään tun­teen pa­lol­la — jopa in­to­hi­mol­la. Usein mei­dät suo­ma­lai­set miel­le­tään – ke­liem­me lail­la – mel­koi­sen jäh­meäk­si kan­sak­si. Sil­ti olen näh­nyt pien­teol­li­suus­puo­lel­la­kin elä­män­sä työs­ken­nel­leen van­han isän­nän puh­kea­van mil­tei ru­nol­li­seen vuo­da­tuk­seen, kun on alet­tu kes­kus­te­le­maan niis­tä asiois­ta, mik­si ala jos­kus mie­hen men­nes­sään vei. Osaa­mi­nen yh­dis­tet­ty­nä in­to­hi­moon on vah­va, eteen­päin vie­vä voi­ma ja sii­hen me­kin luo­tam­me.

Sa­mal­la tun­teen pa­lol­la huo­maan nyt ker­to­va­ni ih­mi­sil­le sii­tä, mikä on Ro­tia ja kuu­len sa­man tun­teen mui­den­kin ro­ti­lai­den ää­nes­sä. On hie­noim­pia tun­tei­ta maa­il­mas­sa, kun saa teh­dä töi­tä sa­mal­la ta­voin elä­mää kat­so­vien ih­mis­ten kans­sa, oli­vat he työ­to­ve­rei­ta, asiak­kai­ta tai yh­teis­työ­kump­pa­nei­ta.

Me tah­dom­me työs­ken­nel­lä sel­lais­ten ih­mis­ten kans­sa jot­ka ja­ka­vat, tai ha­lua­vat ja­kaa mei­dän in­to­hi­mom­me elä­mään ja te­ke­mi­seen.

Tah­dot­ko, että muut­kin nä­ke­vät te­ke­mi­se­si in­to­hi­mon? Ha­luat­ko ro­tia hom­mii­si? Olet­ko sinä yksi meis­tä?

Tuo­koon vuo­si 2018 elä­mää­si in­to­hi­moa, me­nes­tys­tä ja ro­tia.

Rami Le­pis­tö – ke­hit­tä­jä, Ro­tia PRKL Oy

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *